Aika kuluu, jutut hiipuu..

Näinhän siinä aina on käynyt, alussa innolla kirjotan. Bloggaan joka päivä. Sitten se pikku hiljaa jää ja jää.
No, yritetääs taas jatkaa, katsellaan mitä tuleman pitää.
Eli, no veljelle syntyi sitten poika, pari päivää lasketun ajan jälkeen.
(en tosin vieläkään muista pojan syntymä päivää, mut ehkä sitten joskus)
Eilen pojalla olikin sitten ristiäiset, me ei tosin paikalla oltu.
Poika sai kauniin Mika nimen. Mika Antero.
Puoli kaima omalle lapselleni.

Omaan lapseeni siirtyen, niin en voi kuin ihmetellä ihmisten käsityksiä asioista joista he eivät tiedä.
Eli meidän lapsemme Toni "kärsii" huomattavasta puheen kehityksen viiveestä.
Ja olemme mieheni kanssa joutuneet kokemaan ennakkoluulot ihan toden teolla.
Eli siis, nyt ollaan lähdetty siitä että kun vietimme 2 viikkoisen jakson foniatrisella osastolla tutkimuksissa siitä missä nyt mennään.
Päätettiin sitten että meille otetaan käyttöön tukiviittomat tämän hetkisen kommunikoinnin avuksi.
No ensin minä sain taistella miehen kanssa siitä että miksi nämä meille käyttöön tulee. (hän oli sitä mieltä että sen lapsenhan ei nyt tarvi puhua kun se osaa viittoa)
No sain selitettyä hänelle miksi me näin mennään. Seuraava etappi, anoppi. Anoppini on ihana ihminen, mutta ei sieltä helpoimmasta päästä.
Samaa jankkausta, senhän ei tarvitse puhua mitään jos viittoo ja hänhän ei ala lapselle joka kaiken ymmärtää, viittomaan.
niinpä, noinhan minäkin ihan ensimmäisenä ajattelin. Sitten kun me saatiin oikeasti anoppikin uskomaan se, mitä me on ajettu takaa koko ajan, kaikki meni jonkin aikaa tosi hyvin...kunnes...
Mun puolelta tulee aivan älyttömästi negatiivista palautetta.
Mun mummu, sanoi että mitään tuollaisia höpöhöpö juttuja tarvita, se lapsi alkaa puhumaan ja sillä siisti.
Okei, ei kukaan missään vaiheessa ole sanonutkaan sitä etteikö näin ole, mutta todellisuudessa olemassa on sellainen riski, ettei hän ala. Ei kukaan voi sitä taata että just meidän lapsi puhuu.
Ei kukaan voi taata sitä etteikö hän puhu.
Mutta onko kukaan ajatellut sitä, että meillä on fiksu lapsi?
Meidän lapsi KÄRSII siitä kun ei saa itseään ilmaistua!
Toni ei ole tyhmä, hän tajuaa jo sen että hänen pitäisi puhua, että hänen muut kaverinsa jo puhuu.
Ja se onni, kun hän saa viittomalla ilmaistua itseänsä niin että mekin häntä ymmärrämme.
Ei kukaan tiedä sitä tuskaa, kun pitää sanoa omalle lapselleen, ei äiti ymmärrä!
Ei kukaan muu kuin se henkilö joka näiden asoiden kanssa painii.
Ja luojan kiitos tutustuin muutamaan ihmiseen siellä fonilla, jotka oikeasti painivat samojen ennakkoluulojen, vaikeuksien parissa.